RAHA EI OLE SATU - osa 2

 

MYYTTI: LAINAN OTTAMINEN ON AINA KANNATTAVAA.

Velan ottaminen ei ole aina kannattavaa. Lainatun määrän on tuotettava vähintään enemmän kuin korkomenot. Jos valtio ottaa nyt uhatun 10 miljardia lisälainaa, sen on tuotettava nykykorkotasoilla siis yli 400 miljoonaa joka vuosi, kymmenen vuoden lainalle siis yli 4 miljardia.

Se on paljon tuottoa. Ja koska valtio ei sijoita varojaan siten, että niiden tuotot tulisivat nopeasti ja konkreettisesti näkyviin (muun muassa sosiaaliturvaan ja koulutukseen), kannattavuuden arvioiminen on vaikeaa.

Esimerkki: työttömyysturvan maksaminen lainarahalla voi olla kansantaloudelle tuottoisaa, jos toimenpiteellä varmistetaan työttömien saaminen takaisin tuottavaan työhön. Sijoitus työttömiin on hukkainvestointi, jos saamme tuloksena vain enemmän pitkäaikaistyöttömiä.

Tärkeä välihuomautus: Haluan korostaa, että hyvinvointiyhteiskunnassa on muitakin tärkeitä arvoja kuin taloudelliset. Työttömiä ja muita vähäosaisia tuetaan näiden arvojen mukaisesti. Talous ei oikeastaan edes ole arvo vaan väline jonkin toivotun asiantilan saavuttamiseksi. Tässä blogissa käyn kuitenkin – niin kylmältä kuin se ehkä lukijasta vaikuttaakin – vain lainan ottamisen taloudellista puolta läpi.

Raha ei ole pelkkää satua, ja taloutta on hoidettava realistisesti, menot ja tulot tasapainossa.

Meidän on pakko luottaa siihen, että poliittiset päätökset parantavat kansantaloutemme tilaa. Vuoden 2008 jälkeen kansantalous BKT:lla mitattuna ei ole edistynyt; tähän ovat poliittiset päätökset osaltaan vaikuttaneet. Velan korot maksetaan viime kädessä BKT:n lisääntymisellä. Se on paras mittari pohdittaessa lainanoton kannattavuutta. Lainanoton kannattavuuden kannalta BKT:n kasvuun tähtäävät poliittiset toimet ovat tärkeimpiä, eivät mm. leikkaukset.

Seuraamme siksi jännittyneinä, miten hallitus aikoo kohentaa kansantaloutta positiivisilla toimilla.

Suomen julkisyhteisöjen varat ovat isommat kuin velat. Tämä ei kuitenkaan ole velkaantumisen kannalta oleellista, paitsi niiltä osin kuin omaisuutta voidaan myydä ja käyttää myynnistä saatuja varoja velan hoitoon. Myisimmekö sairaalat, tiet, koulut?

Julkisyhteisöillä on myös korkotuloja suunnilleen saman verran kuin korkomenoja. Tälläkin on selitetty, että lainanotto ei oikeastaan maksa mitään. Virheellistä ajattelua, sillä tosiasiassa valtion kokonaistulot ja kokonaismenot on laskettava aina yhteen – korkotuloja ei ole korvamerkitty velkojen koron maksuun, niillä voitaisiin myös maksaa esimerkiksi terveydenhoidon kuluja.  

Kuvitteellinen esimerkki: Lainavaroja käytetään terveydenhuollon kehittämiseen, teiden kunnossapitoon ja koulutustason kohentamiseen. Näemme vasta vähitellen, tuottiko sijoituksemme vai ei, ja parhaana tuoton mittarina on siis BKT:n kasvaminen. Voimme ehkä todeta, että kansanterveys, tiet ja koulutus ovat paremmalla tasolla kuin aiemmin, mutta meidän on myös mietittävä, onko näillä parannuksilla vaikutusta kykyymme maksaa korkoja?

BKT, kauppatase ja samantyyppiset euroilla ilmaistavat mittarit kertovat paljon. Loppujen lopuksi kuitenkin korot (ja joskus lainan pääomakin) maksetaan riihikuivalla rahalla. Sen valtio saa ennen kaikkea maksamistamme veroista.  Jos talous ei kasva, verotulot eivät kasva (verojen korotuksesta myöhemmässä blogissani), ja lainanotto ja sen käyttö on tältä osin mennyt pieleen. Voimme ehkä olla koulutetumpia ja ajaa mukavammin hyvillä teillä ja jonottaa vähemmän aikaa syöpäleikkaukseen.

Mutta lainanotto on eri asia. Ellemme kykene maksamaan velkojamme ja niiden korkoja, joudumme sopeuttamaan kaiken hyvinvointimme lopulta hyvin karulla tavalla. Pahimpia esimerkkejä voimme etsiä historiasta: Kreikka, Argentiina…

Vauras yhteiskunta on sellainen, jossa kaikkea edellä mainitun kaltaista hyvää voidaan hankkia lisää. Yksityissektori tuottaa silloin lisäarvoa niin paljon, että sen maksamilla veroilla voidaan ylläpitää niin velan korkoja kuin kansalaisten hyvinvointia. Tällä hetkellä Suomen ei mene kokonaisuutena kovin hyvin, ja velan otto on siksi riskialttiimpaa kuin hyvinä aikoina.

Inflaatio tunnetusti vähentää rahan arvoa, joten inflaation ollessa korkeissa luvuissa laina tavallaan muuttuu pienemmäksi. Inflaatio ei kuitenkaan auta velanottotilanteessa, se aiheuttaa valitettavasti myös, että kaikki on kalliimpaa, joten lainatulla rahalla saa vähemmän kuin alun perin oletettiin. Plus miinus nolla, ainakin jollain tarkkuudella.

Yhteenvetona voisi sanoa, että nykyisessä jäljessä laahaavassa taloustilanteessa, jossa pelkäämme niin stagflaatiota, korkeita korkoja kuin tulevaa taloudellista lamaa, olisi kiireesti pystyttävä nostamaan kansakuntaa jaloilleen eli toimimaan taloudellisen syklin vastaisesti. Valtion kannalta lisävelkaantuminen voi auttaa, jos se loppujen lopuksi tuottaa enemmän verotuloja. Tuottamaton lainanotto taas vie maatamme kohti suurempia vaikeuksia. Kieli siis keskellä suuta.

RAHA EI OLE SATU -osa 1

 

VALTION LAINAA EI TARVITSE MAKSAA TAKAISIN.

On pelkkä myytti, että valtion lainanotto olisi perustavalla tavalla erilaista kuin yksityisten yritysten tai ihmisten. Kunkin valtion lainanottokyky perustuu lainanantajien oletukseen tuon valtion tulevasta taloudellisesta kehityksestä. Tärkein mittari tässä on BKT. Ennen kaikkea sen kehitystä ja ennusteita seuraamalla ”rating agencyt” arvioivat kunkin valtion riskin. Suomella pitkäaikaisen lainanottokyvyn rating on nyt AA+, mikä on lähinnä korkeinta tasoa (AAA).

Usein unohtuu kuitenkin, että myös yritysten riskiä arvioidaan samalla tavalla. Lainanantajan näkökulmasta ei ole merkitystä sillä, että lainanottaja on valtio, vaan sillä, mikä koron- ja lainapääoman maksukyky on. Applen rating on sama kuin Suomen – AA+.

Poliittisessa keskustelussa unohtuu oikeastaan kokonaan lainanantajan puoli asiasta. Lainanantaja harkitsee sijoittamista johonkin kohteeseen. Samalla kalkkiviivalla Suomen kanssa ovat isot, vakavaraiset yritykset ja muut maat.

Miltä Suomi siis näyttää sijoittajan silmissä, kun sitä verrataan muihin sijoituskohteisiin?

Maatamme pidetään yhteiskunnallisesti vakaana ja demokraattisena, luotettavana maana. Sellainen kiinnostaa lainanantajia. Konkurssi tai vallankumous ei uhkaa heidän rahojaan.

Mutta: Suomen BKT ei kehity vakaasti ja positiivisesti. BKT henkeä kohtaan on samoilla tasoilla kuin vuonna 2008, toisin kuin useimmilla verrokkimaillamme. Suomella ei ole mennyt kansantaloudellisesti hyvin. Ehkä siksi korkomenomme ovat näillä korkotasoilla uusille pitkäaikaisille lainoille n. 20% enemmän kuin Saksalla. (Saksa n. 2,8%, Suomi n. 3,5%).

Tämä korkoero heijastaa sijoittajien halua sijoittaa mieluummin Saksaan kuin Suomeen.

Lähtökohtaisesti valtionkin pitää maksaa velka takaisin, kuten lainaehdoissa on sovittu, ja ennen kaikkea se maksaa vuosittain korot. Jos kaikki menee hyvin, voidaan ottaa uutta velkaa ja maksaa sillä vanha takaisin. Jos BKT ja muut indikaattorit eivät lupaa hyvää maalle, uuden velan korko on korkeampi kuin vanhan.

Pahimmassa tapauksessa uutta lainaa ei saa. Näinkin on valtioille käynyt, ja silloin on leikki kaukana; Suomen taloudellinen itsenäisyys on mennyttä. Ei ole siis itsestään selvää, että voimme aina uudistaa velkamme. Tällä hetkellä tuollainen tuntuu Suomessa kaukaiselta, mutta mahdotonta se ei suinkaan ole.

On pelkkä myytti ja asian yksinkertaistamista sanoa, että valtion ei tarvitse maksaa lainaa takaisin.

Julkisyhteisöillä on velkaa n. 140 miljardia. Ei voida naiivisti tuudittautua nollakorkoihin, kuten edellinen hallitus teki. Jos joutuisimme uudistamaan tuon lainamäärän juuri nyt, maksaisimme seuraavan kymmenen vuoden aikana korkoa yli 40 miljardia! Ja se on iso summa.

Katto lainanotossa järkevillä hinnoilla voi tulla äkkiä vastaan, jos kansantalous ei tuota tarpeeksi. Siksi tuottavuuden, viennin ja ulkomaisten suorien investointien pitää lisääntyä. Sen jälkeen voidaan miettiä uudestaan velan määrän lisäystä.

On silti hyvä verrata muihin Suomen kaltaisiin maihin. Alla oleva kuva on IMF:n ennuste Suomen velkaantumisen asteesta v. 2028. Suomi 82,1 % BKT:sta, Ruotsi 30 %, Tanska 32 %, Norja 37 %.. olemme matkalla eri maailmaan kuin Skandinavia – ja huonommassa tilanteessa.