HESARI SE VAAN JAKSAA

 

Voisin joka päivä kirjoittaa lehdistökatsauksen, jossa ruotisin tärkeintä päivälehteämme Helsingin Sanomia ja osoittaisin sen puolueellisuuden ja halun kirjoittaa kunkin toimittajan maailmanparannusmielipiteiden mukaisesti.

Tässä pari otosta tältä päivältä.

SOTE JA HALLITUS

HS-analyysi saa totutusti sanana odottamaan mielipidekirjoitusta – vaikka pitäisi olla juuri päinvastoin eli tilanteen erittelyä, analyysiä.

Tällä kertaa ”analyysissä” politiikan toimittaja Veera Paananen ohjeistaa hallitusta: ”Pääministerinä Orpo voisi itse johtaa: Miten hänen povaamansa romahdus estetään?”, kuuluu otsikko.

Väite on siis tunteenomainen: Pääministeri ei johda. Analyysi on jo otsikossa heitetty roskakoriin.

Kyse on soteuudistuksesta.

Hämmästyn ensin iloisesti, sillä toimittaja ei kiellä tosiasioita ja vaadi vain vasemmistolaisen mantran mukaisesti julkisen sektorin ylläpitämistä tasolla, jonka rahoitus ei ole pitkäjänteisesti mahdollista.

Hän jopa yllättäen myöntää, että ”Marinin hallituksen tekemässä mallissa lienee paljon korjattavaa paljonkin”.

Kiinnitän kuitenkin huomiota sanaan ”lienee”. Ei siis ”on”.  Toimittaja ei sitten kuitenkaan ihan täysin halua myöntää tätä itsestäänselvyyttä… toivottavasti hän ei kuulu hurmoshenkisiin Marinin palvojiin. No ei kai sentään, mutta vaikea hänelle on tietty myöntää kategorisesti, että vasemmistohallitus voi tehdä erehdyksiä, sen sananvalinta paljastaa.

Mutta sitten ”analyysissä” tulee käänne: toimittaja väittää, että hallitus keskittyy vain edellisen hallituksen moittimiseen ja esittää hämmentävän vähän keinoja sote-palveluiden romahtamisen estämiseksi.

Näinkö tosiaan on? Toimittaja unohtaa, kuinka suuren laivan kääntämisestä on kyse, erityisesti kun kansa juuri tällaisten toimittajien ja vasemmistopoliitikkojen johdolla saadaan helposti napisemaan kaikista heikennyksistä. Ja näin hallituksen työ vaikeutuu.

Todellisuudessa homma on samanlaista valtapolitiikkaa kuin ennenkin. Vasemmiston kuuluu perinteisesti ummistaa silmät tulevaisuudelta (kuten lainarahan hinnan kallistumiselta) ja antaa kansalle kahmalokaupalla kaikkea hyvää. Kun sitten vihdoin saadaan järkevämmin taloutta miettivä hallitus, tämän pitää korjata jäljet ja vasemmisto saa taas räyhätä ”pahoista oikeistolaisista” – ja samalla itää toive saada tyytymättömät kansalaiset äänestämään seuraavissa vaaleissa suurin joukoin vasemmistoa.

Toimittaja esittää liudan parannusehdotuksia. Olen varma, että ministeriö ja hallitus ovat kyllä kuulleet nämä ennenkin, besserwisseriä ei nyt tarvita.

Artikkelin (”analyysin”) tarkoitus kuitenkin ehkä saavutetaan. Lukija miettii hallituksen pahuutta ja äänestää sitten joskus taas enemmän vasemmistoa. Sitten voidaan taas työntää Suomen talous kuralle sen mukaisesti, mitä maan kokonaistaloutta täysin ymmärtämättömät äänestäjät toivovat.

Ja sitten taas myöhemmin paikataan monumentaalisia virheitä. Unohtuu, että on olemassa valitettavasti myös tie, joka johtaa laskukauden pitkittyessä romahdukseen.

Silloin virheiden paikkaaminen on liki mahdotonta, ja pitkä köyhä tie on edessä.

OSINKOVEROTUS

”Osinkoverotus kaipaa korjausta”, kertoo HS:n pääkirjoituksen otsikko. Lukematta sen pitemmälle jo arvaan:  pörssissä noteerattomien yritysten verotusta pitää kiristää.

Hämmästyttävä lause pääkirjoituksessa kertoo meille näin: ”Hallitus muodostuu oikeistopuolueista, ja yrityksiä halutaan suojella, jotta ne toisivat kaivattua kasvua talouteen”.

Mahtaako kirjoittaja ymmärtää, että tämä ”oikeistolaisuus” tarkoittaa vain sitä, että tarvitsemme yksityisiä yrityksiä ja niiden työvoimaa veronmaksajiksi ja pitämään yllä julkista sektoria.

Kaipa verotuottojen lisääjiä pitää suojella.

Vasemmistolaisuus sitten kai tarkoittaa, että yrityksiä ei pidä suojella vaan antaa mennä kuralle lisäämään työttömyyttä ja taloudellista aktiviteettia. Ja jos tarpeeksi pitkälle tässä mennään, tuloksena on ensin veronkorotuksia ja sitten romahdus.

Ai niin, on toinenkin tie, ellei yrityksistä pidetä huolta: sosialistinen talous. Vaikkei siitä ole tällä haavaa muodikasta puhua, ajatus sosialismista saa vasemmistolaisen sydämen kuitenkin sykkimään kiivaasti. Vasemmistohan uskoo (tai uskottelee?)  kaiken julkisesti (tai kuten sanotaan, ”demokraattisesti”) hallitun toiminnan olevan jostain syystä parempaa. Konkreettista syytä tähän oletukseen ei ole. Eikä voikaan olla, koska se on pötyä.

Pääkirjoitus kaivaa esille erityistapauksia saadakseen pontta ajatukselleen, muun muassa jotkin someyrittäjät, joiden arvoon on pumpattu keinotekosesti ilmaa tulevista tuotoista.

Toki yritysverotusta voidaan ehdottaa kiristettäväksi. Mutta samalla pitää kertoa myös toimenpiteen negatiiviset vaikutukset ja arvioida, kuinka paljon prosentuaalinen korotus vaikuttaa euromääräiseen valtion tulojen kasvuun tai jopa vähenemiseen. Tämä verotason optimointi on peruspohdintaa. Politisoituneessa keskustelussa se tupataan unohtamaan.

Ja kuten liian usein, Helsingin Sanomat kirjoittaa poliittisesti ja painottaa kirjoituksessaan vain yhtä puolta asiasta – sitä mikä sopii lehden maltilliseen vasemmistolaiseen linjaan. ”Osinkoveron muutoksilla voitaisiin lihottaa valtion kassaa”, lehti kertoo yksiselitteisesti. Oli se sitten totta tai ei.