OLEMMEKO AINA VÄÄRÄSSÄ

 

Universaalin totuuden etsijät pettyvät, kun maailma kulkee kuin vuoksi ja luode eikä suoraviivaisesti eteenpäin. Jokainen sukupolvi, jokainen sivistyspiiri luo omat ihanteensa.  

On ollut surullista seurata, kuinka tuttavaperheessä, jonka vanhemmat ovat antaumuksellisia punavihreitä, lapset sanoutuvat irti vanhempiensa kvasiuniversaalista totuudesta ja kiinnostuvat enemmän hiusten koristelemisesta kiiltävillä hiukkasilla ja ulkonäköön liittyvästä turhasta kulutuksesta.

Mutta niin maailma toimii. Lapset protestoivat vanhempiaan vastaan, silloinkin kun nämä julistavat ehdottomana pitämäänsä totuutta.

Itse yritän pysyä kiinni todellisuudessa ja pitää silmäni auki tieteentekijän tavoin, ja siksi tieteen saavutukset kiinnostavat, vaikka nekään eivät tuppaa olemaan lopullisia. Liian usein ihmiset etsivät tieteenkin parista joko universaalia, lopullista totuutta tai sitoutuvat omaan, valistumattomaan ajatusmaailmaansa, tai vielä pahempaa, jonkin ideologisen ryhmän tyhmyyteen, joka joukossa tiivistyy. Henkilökohtainen totuus voi johtua monenlaisesta sokeudesta, ellei syvällistä tietoa ole sisäistettynä ja pohdittuna.

Otetaanpa esimerkki.

Eräs meille syötetty vallitseva totuus on sähköauton tarpeellisuus ympäristön suojelemiseksi. Valistunut ajattelija katsoisi sähköautotuotannon elinkaaripäästöjä, mutta keskustelu ”unohtaa” useimmiten tällaisen tarkastelun. Vaatii aktiivista tiedonhankintaa, jotta huomaisi muun muassa sellaisen tosiasian, että Japanissa suuret autotehtaat (erityisesti Toyota) kehittävät uudenlaisia ottomoottoreita, mm. ammoniakilla tai maatalousjätteisiin perustuvia biometaanilla toimivia moottoreita. Vetyautotkin mainitaan vain alaviitteenä, vaikka niiden kehitys tulevaisuuden ratkaisuna on aivan mahdollinen.

Julistava totuus (universaaliksi meille tuputettu) keskittyy vain kertomaan diesel- ja bensiiniautojen synneistä ja sähköautojen siunauksellisuudesta, Tyypillinen idealistinen, tieteelliselle havainnoimistavalle vieras musta-valkoinen asetelma.

Ihmisen on helpointa elää joko jonkin vertaisryhmänsä marionettina ja kuvitella näiden luotettavina pidettyjen samanmielisten kertomusten olevan totuutta ja todellisuutta – tai sitten vähät välittää muiden tuputtamista totuuksista ja uskoa oman vajavaisen tietopohjansa tarjoamaan turvalliseen individualistiseen totuuteen, ja samalla todellisuuteen joka voi olla pelkkä harhakuva.

Tai sitten uskonnonomaisesti etsitään universaalia totuutta ja ummistetaan silmät todellisuudelta.

Blogistinne jatkaa silti pitkää tietänsä totuuden etsijänä ja toivoo löytävänsä edes kokonaisia leipäpaloja eikä pelkkiä murusia.