Luen Yle:n nettiuutisista Lauri Kontron kolumnia ”Markkinatalouden eväät ovat levällään, ja se ei ole kuluttajan etu.”
Katseeni terästäytyy lukemaan, sillä keskustalaisen Kontro ei kirjoitakaan ilmiselvää ja väsyttävän tautologista, poliittisesti värittynyttä kannanottoa, kuten niin monet poliittisesti sitoutuneet kynästään suoltavat.
Eli keskustalainen ei kirjoitakaan siitä, kuinka maaseudulla asiat ovat huonosti. Kontro kirjoittaa alkoholin vapaasta saatavuudesta ja yksityisen terveydenhuollon keskittymisestä. Nämä aiheet koskevat ketä tahansa kansalaista samalla tavalla.
Hänen teesinsä on tämä: olemme huolissamme valtion monopolista (Alko) mutta emme yksityisistä monopoleista (kaksi isoa kauppaketjua ja isot terveyspalveluketjut).
Markkinatalous on siitä hankala laji, että kilpailutilanteessa vahvempi voittaa, ja ylivoimatilanteessa vahvin on lopulta virtuaalisessa monopoliasemassa. Tällöin se voi vaikuttaa yksin niin hintoihin kuin tuotteen saatavuuteen.
Siksi niin Suomessa kuin jopa Amerikassa, kapitalismin kultamaassa, on monopoliaseman estävää lainsäädäntöä.
Käytäntö on kuitenkin usein muuta.
IKEA yritti pitkään asettua Suomeen, mutta ei onnistunut. Iskut ja Askot jakoivat markkinat ja pystyivät pitämään huolen siitä, että kilpailija ei saanut tontteja. Kuntien ja kaupunkien viranomaiset olisivat pystyneet tähän vaikuttamaan. Jonkun tutkivan journalistin olisi pitänyt aikanaan selvittää, miksi kotimaista suosittiin, ja toimittiinko peräti lain eikä vain hyvän hallintokäytännön ulkopuolella.
Suurten rakennusliikkeiden ja kunnallisen kaavoitusmonopolin suhde on kiinnostanut niin oikeustieteilijöitä kuin tavallisia kansalaisia kymmenien vuosien ajan. Joskus 1970-luvulla aiheesta kirjoitettiin tulevia juristeja varten jopa oppikirja. Tilanne ei ole parantunut, ja rakennusliikkeillä on suotuisan talouskehityksen aikana mahdollisuus pönkittää valta-asemaansa suuren rahan voimalla.
Hyväveliverkostoja vai suoranaista lahjontaa? Taas olisi tutkivalla journalistilla työsarkaa. Mutta verkostot eivät vuoda, ja tavallinen kansalainen maksaa kiltisti lystin.
Markkinatalous ei myöskään estä kehittämästä menestyvää yritystä ja myymästä sitä sitten hyvällä voitolla. Näin terveydenhoitoala voi keskittyä. Kun sittemmin Etelä-Suomessa liiketoimintaan ja kulttuuriin keskittynyt lääkäri myi Pohjois-Suomeen kehittäneensä terveysalan yrityksensä Terveystalolle, hän toimi lakien ja markkinatalouden idean mukaisesti.
Selvittämättä jäi, kärsivätkö terveyspalvelujen tarvitsivat kovemmista hinnoista, kun yksityisen lääkäriaseman sijaan tuli kansallinen monopoli.
Jotkut ihmettelevät lääkärien isoja palkkoja ja palkkioita. Suuret omaisuudet lääkärit kuitenkin tekevät yrityskaupoilla – joissa loppujen lopuksi suuret määrät varallisuutta siirtyy tavallisten avuntarvitsijoiden taskusta lääkäreille jotka siirtyvät multimiljonäärikategoriaan.
Mutta vika ei ole niissä, jotka kehittävät liiketoimintaa ja saavat usein ensimmäiset palkkionsa vuosien uurastuksesta myydessään yrityksensä. Vika on julkisen vallan haluttomuudessa estää monopolien syntymistä vahvoilla otteilla.
Monopolit eivät ole kapitalismin ydintä vaan sen tuhoa. Tämän Lauri Kontrokin kolumnissaan toteaa hieman eri sanoin.
Asunnot ovat kalliita, terveyspalvelut ovat hintavia. Monopolit ovat kapitalismin sairaus.
Haluan kuitenkin sanoa blogini lopuksi hieman toisen suuntaisen ajatuksen lukijan mietittäväksi. Ehkä kirjoitan tästäkin joskus toiste enemmän:
On olemassa useita huippurikkaita ja heidän omaisuuttaan puolustavia talousteorioita.
Yksi on tällainen: On aivan eri asia – ja hyväksyttävää - luoda omaisuutensa omilla innovaatioilla, organisaatiokyvyillä ja työllä kuin saada lahjaksi mahdollisuus rikastumiseen hämärillä monopolin myöntävillä diileillä esimerkiksi valtiovallan kanssa. Esimerkki ensimmäisestä on vaikkapa Microsoft ja Bill Gates, esimerkki toisesta taas venäläiset oligarkit, jotka saivat pilkkahintaan Venäjän kansallisomaisuutta, kuten öljyä.
Toinen on tällainen: Kun esimerkiksi Microsoft myy Windowsia ja toimistotyökalujaan, se kerää yhtiölle ja samalla omistajilleen kymmeniä, jopa satoja miljardeja. Mutta aidan toisella puolella, tuotteiden käyttäjinä on suuri määrä ihmisiä ja organisaatioita, jotka saavat kukin jonkin hyödyn Microsoftin tuotteista. Tämän ajatusrakennelman mukaan pitäisi laskea näistä tuotteista maksetun kokonaishinnan vastapainoksi niistä saatu kokonaishyöty. Jos nämä ovat tasapainossa, teorian mukaan Microsoftin ja sen omistajien rikastuminen on oikeutettuja.
Mutta näistä myöhemmin ehkä lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti