VALLANKO KANSA VALTAA VALLAN

 

Jytky! Tuo sana ei ollut vielä levinnyt kaikkien huulille. Perussuomalaisten suuri vaalivoitto Timo Soinin johdolla vuonna 2011 oli vielä edessäpäin. Pian siitä oli tuleva termi politiikan perussanastoon.

Keskustelin ennen vuoden 2011 vaaleja ystäväni kanssa tilanteesta: persujen kannatus näytti olevan kasvussa. Ystäväni oli älykäs ja menestynyt aktiivipunavihreä, ja hänen nimensä oli vasemmiston piirissä tunnettu. Koska hän osasi asettaa sanansa oikein, hän loi valmiita ajatuksia vähemmän lahjakkaiden käyttöön.

Hänen näkemyksensä mukaan poliittinen suunta maailmassa ei voisi muuttua, koska ”kansainvälinen liberaali demokratia on jo voittanut”.

No, jytky tuli siitä huolimatta, ja idealistit kauhistuivat. Ja tällä hetkelläkin näemme persut hallituksessa. Kansallismieliset, oikeisto, epäliberaalit, vahvaa johtajaa haikailevat ja muut ovat maailmassa nykyään enemmän pinnalla kuin vuonna 2011.

Maailma ei rajoitu Eurooppaan. Kiinassa on vahva johtaja, Xi, jonka propagandakoneisto on aivan hiljattain varoittanut kiinalaisia eurooppalaismallisen järjestelmän – eli demokratian – huonoudesta.

Venäjä näyttää luotettavana maana menetetyltä. Euroopassa käydään imperialistista sotaa. Donald Trump on tulossa valtaan Yhdysvalloissa. Unkarin Viktor Orban liehittelee diktaattoreita. Muissakin EU-maissa on ”liberaalin demokratian” vastaista liikehdintää enemmän kuin vuonna 2011.

Paikat, joissa liberaali demokratia on niskan päällä, vähenevät.

Vastasin ystävälleni tuolloin, 13 vuotta sitten: ”Miten voit olla niin varma? Lue maailmanhistoriaa! Ei ole koskaan ollut vain yksi selvästi viitoitettu tie eteenpäin. Pikemminkin mennään edestakaisin. Eikä jonkun ryhmittymän haaveilema kultainen tulevaisuus aina toteudu, maailma ottaa usein myös takapakkia. Meille voi myös käydä huonosti.”

Historia ei ole pysähtynyt, kuten punavihreä ystäväni vasemmiston idealistiseen tapaan toivoi. Historia jatkui, eikä suinkaan tapaan, johon me EU:n kansalaiset olimme tuudittautuneet.

Kuinka moni olisi uskonut vuonna 2011, että Venäjällä länsimaiden hokema mantra ”taloudellinen keskinäisriippuvuus” oli roskakoritavaraa, kun kansallisen suuruuden harhakuva nousi johtotähdeksi, ja että samassa roskakorissa oli ajatus Venäjästä demokraattisena valtiona. Tai että Britannia ajaisi päin Brexit-seinää hölmöläiskonservatiivien johdolla.

--

Oli mielenkiintoista katsoa Pew Research Centerin julkaisua Spring 2024 Global Attitudes Survey. Siinä oli tutkittu, miten ihmiset tuntevat demokratian toimivan omassa maassaan. Tätä on hyvä heijastaa maailmanpolitiikan muutoksiin. Tutkimuksessa ei valitettavasti voinut olla mukana mm. Venäjä ja Kiina.

Ruotsissa demokratian toimintaan oli tyytyväisiä 75 % ja Singaporessa 80 %. Jälkimmäinen lienee maailman korkein luku.

Kreikassa luku oli vain 22 %, ja Italiassa, Espanjassa, Ranskassa ja Britanniassa luku oli 30 ja 40 prosentin välissä. 

Pohjois-Amerikassa Kanadassa ja Meksikossa oltiin 50 prosentin hujakoilla, mutta Yhdysvalloissa vain 31 % koki olevansa tyytyväinen demokratian tilaan.

Luvut antavat osin selvän, osin epämääräisen kuvan ihmisten tuntemuksista. Miksi esimerkiksi Unkarissa 49 % oli tyytyväisiä demokratian tilaan? Siellähän on diktaattori ja yksi puolue totaalisen vallan kahvassa kiinni?

Oma tulkintani on, että kuten aina, kansaa viedään kuin pässiä narusta. Suurin osa ihmisistä ei osaa käyttää demokratiaa hyödykseen kokonaisen maan tai usein edes oman itsensä hyväksi. He uskovat parhaita demagogeja, jotka herättävät heissä usein valheellisen toivon.

Mutta uskolla ja toivolla ei todellisuutta rakenneta.

Demokratiassa on valuvirhe. Valehtelijat pitäisi pystyä eliminoimaan ehdokkaiden joukosta, ja äänestäminen pitäisi rajoittaa ihmisiin, jotka läpäisevät yhteiskunnallisten asioiden kokeen.

Nämä ajatukset olivat tietenkin utopiaa. Elämme monissa maissa yhä ”enemmistön diktatuurissa”, sana jonka Björn Wahlroos aikanaan esitti kehityksen esteenä. Samalla jaksamme hokea demokratiasta, että ”parempaa järjestelmää ei ole keksitty”.

Olen samaa mieltä, toimiva demokratia on hieno systeemi. Mutta putinistit ja Trumpin kannattajat ja monet monet muut uskovat - eli siis kuvittelevat - että vahva johtaja on se mitä tarvitaan. Demokratia ei ole niin tärkeää, sillä juuri minulla menee juuri nyt  huonosti.

Ja he saavat strongmaninsa ja iskevät päänsä seinään, sillä harva vahva johtaja on ystävällinen kansan kanaemo.