EUROELEFANTIT, MARSSIKAA NÄIN

 

Tänään on eurovaalien äänestyspäivä.

Luettuaan blogin ensimmäisen lauseen oletan usean lukijan haukottelevan ja klikkaavan itsensä kohti jotain mielenkiintoisempaa.

Hetkinen. Malttakaa tovi. Eurooppako ei ole kiinnostava?

Suomalaisen lukijan kannattaa miettiä, onko isänmaa ja kotimaa Suomi vai Eurooppa. Kannattaa myös pohtia, mistä kaikki se mitä pidämme tärkeänä on meille tullut. Missä kehittyivät meitä ympäröivät arjen miellyttäväksi ja turvalliseksi tekevät asiat? Oikein, Euroopassa – mikä välillä tarkoittaa myös Suomessa.

Maanosamme on kokenut paljon sotaa ja kurjuutta, mutta kun tutustuu Euroopan kulttuurihistoriaan, näkee, että kaiken melskeen keskellä ovat kehittyneet niin taiteet ja tieteet ennen näkemättömällä tavalla. Satuin juuri ottamaan käteeni ja selailemaan Erasmus Rotterdamilaisen kirjaa Tyhmyyden ylistys. Mietin: upeaa, että tällainenkin  1400-1500 -luvun suuri oppinut sai kirjoittaa ja vaikuttaa ja kukoistaa Mustan Surman jälkeisessä Euroopassa, jossa paikalliset sodat jatkuivat keskeytyksettä.

Erasmuksia, Michelangeloita, Voltaireja, Beethoveneita… Eurooppaa.

Suomessa tupataan usein puhumaan Euroopasta kuin jostain Suomesta kaukana olevasta paikasta, jonne mennään. Ikään kuin siellä ei koko ajan oltaisi. Puheet ehkä lakkaisivat, jos puhuisimme kieltä, joka kuuluu suuriin indo-eurooppalaisiin kieliryhmiin – tai ellei meri käytännössä erottaisi meitä kaikesta muusta paitsi Venäjästä.

Suomi oli kuitenkin aina Eurooppaa.

Vuosisatojen ajan maamme oli suurten eurooppalaisten valtioiden, Ruotsin ja Venäjän, takametsää. Sitä kautta yhdistyimme eurooppalaiseen valtavirtaan.

Kun kristinusko levisi Ruotsiin, se saapui myös Suomeen. Kun Pietari Suuri 1700-luvulla halusi viedä Venäjän monta harppausta eteenpäin, hän kehitti maatansa eurooppalaiseksi. Me saimme siitä vähitellen osamme.

Suomen herttuatar ja myöhemmin Ruotsin kuningatar Katarina Jagellonica toi  1500-luvulla Suomen Turkuun tärkeän välineen: haarukan. Ruotsalaisille voi aina muistuttaa, että tuo sivistyksen airut saapui Suomeen ennen Ruotsia.

1400-luvulla kehittynyt kirjanpainotaito levisi nopeasti Suomeen: 1400-luvulla painettiin ensimmäinen kirja nimenomaan Suomen markkinoille. Se painettiin Saksassa. Yhteistyötä Euroopan maiden kesken.

Oulussa ja Kokkolassa vaikuttivat 1700-luvulla tervaporvarit, jotka kävivät laajaa ulkomaankauppaa eurooppalaisten maiden kanssa. Vähemmän tunnettua on, että jo paljon aiemmin Skotlannista saapui kuningas Robert II:n poika Ouluun luodakseen siellä uuden elämän.

Nyt kun Suomi on Natossa, saattaa unohtua, että 1800-luvulla, Suomen ollessa osa Venäjää, upseereita koulutettiin ei pelkästään Venäjällä vaan myös Ruotsissa. Tämä perinne ei keskeytynyt Suomen itsenäistyttyä eikä YYA-aikana, jolloin kumartelimme Neuvostoliittoon päin. Sotilaallinen yhteistyö Saksan kanssa on kaikkien tuntemaa, niin jääkäriliikkeen ja kansalaissodan kuin toisen maailmansodankin ajalta.

1800-luvulla sivistyneistö seurasi tarkasti myös Suomessa Euroopan kulttuurisia ja yhteiskunnallisia valtavirauksia. Emme olleet ulkopuolella.

Kun Tulenkantajat 1930-luvulla kehottivat ”avaamaan ikkunat Eurooppaan päin”,  he halusivat tosiasiassa jatkaa eurooppalaista perineettä, eivät luoda jotain uutta. Ja kun 1960-luvulla marxilaiset Soihdunkantajat teoretisoivat sosialismilla, he kääntyivät luonnollisesti saksalaisen Karl Marxin ajatuksiin päin.

Voisin jatkaa tarinaa Suomen kytköksistä Eurooppaan kokonaisen kirjan verran. Asia on kuitenkin selvä. Suomi on integraalinen osa Eurooppaa. Ja tuo eurooppalaisuus on nykyaikana paljon selvempää ja silmiinpistävää kuin menneinä vuosisatoina.

Ne jotka haluavat käpertyä ”suomalaisuuteen” jonkinlaisena oman laatuisena ilmiönään, eivät näe tuhat vuotta kestänyttä, muotoaan alati muuttavaa mutta jatkuvasti elävää perinnettä ja sivistyspohjaamme: Eurooppaa.

Emme ole saari. Emme ole outo kansa pohjoisesta. Emme ole yksin. Emme ole Aasiaa. Emmekä enää ole suurvaltioiden takamaita.

Olemme eurooppalaisesti sivistynyt, nykyaikainen maa, jolla ikkunat ovat auki niin Euroopan Unioniin ja Natoon kuin pohjoismaiseen yhteistyöhön kuin lukemattomiin muihin yhteistyön muotoihin.

Ja me olemme mukana kehittämässä tätä mannerta. Me olemme päätöksentekijöitä Euroopan tasolla. Ja yhteiseurooppalaisilla forumeilla päätetään asioistamme. Demokratiassa tämä tarkoittaa, että meidän jokaisen pitää ottaa vakavasti velvollisuutemme äänestää tämän päivän EU-vaaleissa.

Toivottavasti saan edes muutaman lukijan kävelemään äänestyskoppiin.

Vielä tärkeämmäksi Suomen kannalta EU:n tekee käymistilassa oleva geopoliittinen tilanne, jossa Euroopan yhtenäisyys on entistä tärkeämpi. Mutta siitä joskus toiste.

Nyt mars mars äänestämään!