HYVINVOINTIA TOIMIMALLA VAI ISTUMALLA?

 

Harmaa syksyinen aamu latistaa yleensä optimistiset ajatukseni skeptiseksi nykyisyyden ja tulevaisuuden pohdinnaksi. Katson ikkunasta masentavaa värien puutetta, jota aurinko ei tule pelastamaan. Tuultakin on luvassa.

--

Mielessäni risteilee kahdenlaisia ajatuksia. Olen juuri lukenut loppuun Mario Draghin, entisen Italian pääministerin ja Euroopan keskuspankin pääjohtajan ansiokkaan ja paljon tietoa sekä ajatuksia sisältävän raportin Euroopan kilpailukyvyn tulevaisuudesta. Mietin raportin ideoiden toteuttamiskelpoisuutta ja Euroopan menestysmahdollisuuksia globaalissa kilpailussa.

Raportti on tietenkin makrotasolla, koko taloutta ja maanosaa koskevaa.

Samaan aikaan muistelen joitakin lähiaikojen lehtijuttuja ja tapahtumia. Ne ovat mikrotasolla, yksittäisten pienryhmien tai henkilöiden asioita.

Draghi kirjoittaa investointien tarpeesta, jotta pysyisimme tärkeimpien kilpailijoidemme, USA:n ja Kiinan tasolla. En voi käydä lyhyessä blogissa kaikkia raportin sisältämiä aiheita läpi, mutta mainitaan pari kuvaavaa esimerkkiä.

Vihreän siirtymän ytimessä on harvinaisten mineraalien ja muiden raaka-aineiden (kuten koboltin, litiumin, nikkelin) saanti; niiden markkina on viidessä vuodessa kaksinkertaistunut, litiumin kysyntä jopa kolminkertaistunut ja hinta peräti 12-kertaistunut. Kiina hallitsee markkinoita, ja maa on osoittanut halukkuutta käyttää markkinaylivoimaansa omaksi edukseen. Tietenkin, voisi sanoa. Eurooppa on riipuvainen Kiinasta.

Digitaalisen kehityksen kovassa ytimessä puolestaan ovat puolijohdemarkkinat, joita pitävät käsissään muutamat suuret pelurit Yhdysvalloissa, Koreassa, Taiwanissa ja Kiinassa. Eli ei Euroopassa. Eurooppa on riippuvainen näistä pelureista.

Eurooppa – tai tarkemmin sanoen EU-maat – on monella kehityksen ydinalueella riippuvainen pahimmista kilpailijoistaan. Sen pitäisi kehittää omavaraisuuttaan.

Helpotukseksi tähän ongelmaan Draghi esittää valtavaa investointiohjelmaa: 800 miljardia euroa lisää vuosittain. Tällaisen toteuttamisessa on suuria ongelmia, eikä vähiten EU:n hajanaisuus ja kansallisvaltioiden halu toimia yksin ja pelata omaan pussiin, vaikka ainoastaan EU:n yhtenäisyys voisi luoda riittävästi vääntöä asettaakseen meidät samalle tasolle kilpailijoiden kanssa.

Mutta ilman investointeja ja työtä EU:n aseman parantamiseksi mitään ei tapahdu. Me kuihdumme, jäämme isompien jalkoihin.

--

Panin muutaman valon päälle, jotta edes sisällä asunnossani olisi viihtyisämpää. Valitettavasti mietteeni kääntyvät mikrotasolle: ihmisiin.

--

Ajatukseni eivät suostu jättämään artikkelia, jossa kerrottiin Fuengirolaan muuttaneista suomalaisista. Eräs täydessä työiässä ja voimissaan oleva nuori mies kertoi syyksi muuttoon pitävänsä espanjalaisesta tyylistä, jossa ei ole kiirettä eikä tohinaa. Voidaan vain olla paikoillaan. Suomeksi sanottuna: ei saada kovin paljon aikaan.

Sitten muistelen viimeisimpiä Elokapinan yritelmiä iskeä suoraan järjestäytyneen yhteiskunnan hermoon: Eduskuntaan. Elokapinalaisia kutsutaan välillä halveksuvasti ”kadullaistujiksi”.

Elokapinan jäsenet sentään yrittävät kutsua itseään aktivisteiksi, Fuengirolan vätys ei edes väitä olevansa aktiivinen.

Mutta haukkumanimi kadullaistuja tulee nimenomaan ajatuksesta, että tällaiset mielenosoittajat eivät ole oikeasti aktivisteja. He vain istuvat, eikä mitään loppujen lopuksi tapahdu. Todellisuudessa yhteiskunta kehittyy niiden ansiosta, jotka tekevät ihan oikeasti jotain jonkin asian eteen.

En valitettavasti muista sen professorin nimeä, joka kirjoitti suunnilleen näin: ”Miksi lippuja heiluttavat hokeman kaltaisten iskulauseiden huutajat kutsuvat itseään aktivisteiksi? Todellisia aktivistejahan ovat muun muassa virkamiehet, jotka hoitavat pienellä palkallaan yhteisiä asioitamme.”

Mario Draghi on aktivisti. Hän on virkamies ja poliitikko, joka on omistanut elämänsä ja työkykynsä yhteisten asioiden hoitamiseen. Hän on viitsinyt ja jaksanut opiskella asioita korkeimmalla tasolla. Hän ei istu kadulla.

--

Pelkään pahoin, että makrotason uudistukset eivät onnistu, ja Eurooppa jää Yhdysvaltojen ja Kiinan jalkoihin, mikäli mikrotasolla ei tapahdu uudistumista. On liian paljon ”passivisteja”.

Syy vätysten ja kadullaistujien olemassaoloon on selvä: olemme saaneet nauttia rikkaudesta, edistyksestä ja maailman huipulla olemisesta niin kauan, että siitä on tullut itsestäänselvyys. Sen sijaan, että jokainen kynnelle kykenevä tekisi kaikkensa yhteisen maamme ja maanosamme kehittämiseksi, on liikaa niitä, jotka kuvittelevat menneiden rikkauksien olevan tae myös tulevasta elämän helppoudesta.

Kuvitelma ei ole todellisuutta.  Maailma on muuttunut.

--

Luen tänään lehdestä, kuinka oppositiopuolueet vastustavat ”vientivetoista palkkamallia” ja puolueiden edustajat puhuvat sairaanhoitajien pienistä palkoista ja naisten asemasta. He menevät samaa reittiä kuin kadullaistujat. Vaaditaan vanhoista taloudellisista varannoista, ei huolehdita siitä, että niitä varantoja riittää myös tuleville sukupolville.

Ei ole vain oikeuksia. On myös velvollisuuksia. Sairaanhoitajien palkka (eli oikeus) voi surkastua entisestään, ellei joku luo vaurautta (velvollisuus). Sitä Mario Draghi peräänkuuluttaa. Sen ajatuksen vaurauden ikuisuuteen tuudittautuvat ja kadullaistujat yksinkertaisesti ohittavat.

--

Viimeinen sammuttaa valot. Syksyn harmaus ja pimeys iskee kuin moukari. Taidanpa siirtyä takaisin sänkyyn vätystelemään.