tiistai 24. joulukuuta 2024

ENKELIKELLOT MENNEISYYDESTÄ

 

Eilen kaivoin viimeiset joulukoristeet esille ja vein ne paikoilleen. Taittelin lautasliinat kuusen muotoiseksi, ja asettelin ne ruokapöydälle valmiiksi jouluaaton vieraita varten.

Sitten vietin pitkän tovin etsien enkelikellojani. Miten ne olivatkin joutuneet väärään laatikkoon. Ehdin jo huolestua.

Löydettyäni ne huoli haihtui, ja kootessani enkelikelloja olin iloinen siitä, että ne ovat säilyneet kaukaa lapsuudestani ja vanhempienikin lapsuudesta. Ne nimittäin toimivat, ja niiden hento ääni kynttilöistä tulevan ilmavirran soittamana kuuluu jouluuni.

Meni aikaa muutettuani pois lapsuudenkodistani, että sain tuon hienoviereisen soittimen vanhemmiltani taas käyttööni. Sillä välin jouduin ostamaan saman näköisiä kelloja kaupasta.

Saman näköisiä. Ei samanlaisia. Ne eivät toimineet. Ne näyttivät samalta, ja ne olivat muka enkelikelloja. Tosiasiassa ne olivat ohuesta metallista tehtyjä Kiinan-roskia, jotka loivat illuusion mutta eivät todellisuutta. Ei ääntä. Vaappuivat heiveröisinä milloin mihinkin suuntaan. Metalli murtui. Lopulta heitin ne turhautuneena roskiin, minne ne olisivat alun perinkin kuuluneet.

Tänään sytytän kynttilät kellojen alle, ja ääni, muistot ja tämän hetken todellisuus tulevat vuosikymmenten takaa.

Joulu edustaa jatkuvuutta ja pysyvyyttä, samanlaista vankkuutta kuin enkelikelloni. Haluat sitten miettiä joulua kristillisenä juhlana tai vaikka saturnaliana, tai vain levähdystaukona keskellä pimeää talvea, sen arvo pysyy. Joulu ei ole muoti-ilmiö, eikä sen paikka vaihdu jonkun päätöksen mukaisesti.

Jouluun voi aina mahdollisuuksiensa mukaan latautua ja sitä odottaa etukäteen.

Olen surullinen niiden puolesta, jotka sanovat haluavansa paeta joulua. En ymmärrä ihmistä, joka pakenee ilon ja rauhan juhlaa. Selityksenä onkin kai usein, että jouluun liittyy turhaa tingel-tangelia (kiinalainen enkelikello!), uuvuttavaa juhlintaa, pakkoa tavata tylsiä ihmisiä jne., lahjoja joilla ei tee mitään, liikaa kiirettä, ylensyöntiä.

Ei tarvitse liittyä. Joulu on vain ja ainoastaan levähdystauko. Kristitty yhdistää siihen erään uskontonsa suurista sanomista: Kristuksen syntymisen. Muilla ei tarvitse olla sitäkään. Riittää, että keskittyy hetken hiljaa kehräävään nautintoon, ilon tuottamiseen ja juuri niihin rituaaleihin, joita itse pitää tärkeänä. Ja jatkaa matkaa virkistyneenä, levänneenä.

Olenkin enemmän surullinen niiden puolesta, jotka eivät saa viettää joulua haluamallaan tavalla. Yksin tai kykenemättä hankkia edes pieniä lahjoja lapsilleen tai joutuen töihin toisten juhliessa. Sairaana tai juuri läheisen menettäneenä.

Niin on aina ollut ja on aina oleva. Rauha ja ilo eivät ole kaikilla eivätkä aina. Me parempiosaiset voimme yrittää antaa jotain omasta juhlatunnelmastamme, mutta kaikkia ja kaikkea emme kykene pelastamaan. Siispä jouluna myös meillä on oltava oikeus iloon ja rauhaan eikä vain huolestumiseen, turhautumiseen ja epäoikeudenmukaisuuden sadatteluun.

Toivotan lukijoilleni oikein hyvää joulua. Itse yritän virittäytyä juhlatunnelmaan huolimatta kohta jo kuukauden jatkuneesta väsyttävästä sairaudestani. Ja aion onnistua siinä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

NUORTEN NAISTEN ARVOJA

    LUIN noin kuukausi sitten Helsingin Sanomista Anna-Sofia Bernerin jutun “Nuorten naisten asenteet ”. Juttu on taattua ja tuttua as...