MONOPOLI EI OLE PELI VAAN TAUTI

 

Luen Yle:n nettiuutisista Lauri Kontron kolumnia ”Markkinatalouden eväät ovat levällään, ja se ei ole kuluttajan etu.”

Katseeni terästäytyy lukemaan, sillä keskustalaisen Kontro ei kirjoitakaan ilmiselvää ja väsyttävän tautologista, poliittisesti värittynyttä kannanottoa, kuten niin monet poliittisesti sitoutuneet kynästään suoltavat.

Eli keskustalainen ei kirjoitakaan siitä, kuinka maaseudulla asiat ovat huonosti. Kontro kirjoittaa alkoholin vapaasta saatavuudesta ja yksityisen terveydenhuollon keskittymisestä. Nämä aiheet koskevat ketä tahansa kansalaista samalla tavalla.

Hänen teesinsä on tämä: olemme huolissamme valtion monopolista (Alko) mutta emme yksityisistä monopoleista (kaksi isoa kauppaketjua ja isot terveyspalveluketjut).

Markkinatalous on siitä hankala laji, että kilpailutilanteessa vahvempi voittaa, ja ylivoimatilanteessa vahvin on lopulta virtuaalisessa monopoliasemassa. Tällöin se voi vaikuttaa yksin niin hintoihin kuin tuotteen saatavuuteen.

Siksi niin Suomessa kuin jopa Amerikassa, kapitalismin kultamaassa, on monopoliaseman estävää lainsäädäntöä.

Käytäntö on kuitenkin usein muuta.

IKEA yritti pitkään asettua Suomeen, mutta ei onnistunut. Iskut ja Askot jakoivat markkinat ja pystyivät pitämään huolen siitä, että kilpailija ei saanut tontteja. Kuntien ja kaupunkien viranomaiset olisivat pystyneet tähän vaikuttamaan. Jonkun tutkivan journalistin olisi pitänyt aikanaan selvittää, miksi kotimaista suosittiin, ja toimittiinko peräti lain eikä vain hyvän hallintokäytännön ulkopuolella.

Suurten rakennusliikkeiden ja kunnallisen kaavoitusmonopolin suhde on kiinnostanut niin oikeustieteilijöitä kuin tavallisia kansalaisia kymmenien vuosien ajan. Joskus 1970-luvulla aiheesta kirjoitettiin tulevia juristeja varten jopa oppikirja. Tilanne ei ole parantunut, ja rakennusliikkeillä on suotuisan talouskehityksen aikana mahdollisuus pönkittää valta-asemaansa suuren rahan voimalla.

Hyväveliverkostoja vai suoranaista lahjontaa? Taas olisi tutkivalla journalistilla työsarkaa. Mutta verkostot eivät vuoda, ja tavallinen kansalainen maksaa kiltisti lystin.

Markkinatalous ei myöskään estä kehittämästä menestyvää yritystä ja myymästä sitä sitten hyvällä voitolla. Näin terveydenhoitoala voi keskittyä. Kun sittemmin Etelä-Suomessa liiketoimintaan ja kulttuuriin keskittynyt lääkäri myi Pohjois-Suomeen kehittäneensä terveysalan yrityksensä Terveystalolle, hän toimi lakien ja markkinatalouden idean mukaisesti.

Selvittämättä jäi, kärsivätkö terveyspalvelujen tarvitsivat kovemmista hinnoista, kun yksityisen lääkäriaseman sijaan tuli kansallinen monopoli.

Jotkut ihmettelevät lääkärien isoja palkkoja ja palkkioita. Suuret omaisuudet lääkärit kuitenkin tekevät yrityskaupoilla – joissa loppujen lopuksi suuret määrät varallisuutta siirtyy tavallisten avuntarvitsijoiden taskusta lääkäreille jotka siirtyvät multimiljonäärikategoriaan.

Mutta vika ei ole niissä, jotka kehittävät liiketoimintaa ja saavat usein ensimmäiset palkkionsa vuosien uurastuksesta myydessään yrityksensä. Vika on julkisen vallan haluttomuudessa estää monopolien syntymistä vahvoilla otteilla.

Monopolit eivät ole kapitalismin ydintä vaan sen tuhoa. Tämän Lauri Kontrokin kolumnissaan toteaa hieman eri sanoin.

Asunnot ovat kalliita, terveyspalvelut ovat hintavia. Monopolit ovat kapitalismin sairaus.

Haluan kuitenkin sanoa blogini lopuksi hieman toisen suuntaisen ajatuksen lukijan mietittäväksi. Ehkä kirjoitan tästäkin joskus toiste enemmän:

On olemassa useita huippurikkaita ja heidän omaisuuttaan puolustavia talousteorioita.

Yksi on tällainen: On aivan eri asia – ja hyväksyttävää -  luoda omaisuutensa omilla innovaatioilla, organisaatiokyvyillä ja työllä kuin saada lahjaksi mahdollisuus rikastumiseen hämärillä monopolin myöntävillä diileillä esimerkiksi valtiovallan kanssa. Esimerkki ensimmäisestä on vaikkapa Microsoft ja Bill Gates, esimerkki toisesta taas venäläiset oligarkit, jotka saivat pilkkahintaan Venäjän kansallisomaisuutta, kuten öljyä.

Toinen on tällainen: Kun esimerkiksi Microsoft myy Windowsia ja toimistotyökalujaan, se kerää yhtiölle ja samalla omistajilleen kymmeniä, jopa satoja miljardeja. Mutta aidan toisella puolella, tuotteiden käyttäjinä on suuri määrä ihmisiä ja organisaatioita, jotka saavat kukin jonkin hyödyn Microsoftin tuotteista. Tämän ajatusrakennelman mukaan pitäisi laskea näistä tuotteista maksetun kokonaishinnan vastapainoksi niistä saatu kokonaishyöty. Jos nämä ovat tasapainossa, teorian mukaan Microsoftin ja sen omistajien rikastuminen on oikeutettuja.

Mutta näistä myöhemmin ehkä lisää.

VALLANKO KANSA VALTAA VALLAN

 

Jytky! Tuo sana ei ollut vielä levinnyt kaikkien huulille. Perussuomalaisten suuri vaalivoitto Timo Soinin johdolla vuonna 2011 oli vielä edessäpäin. Pian siitä oli tuleva termi politiikan perussanastoon.

Keskustelin ennen vuoden 2011 vaaleja ystäväni kanssa tilanteesta: persujen kannatus näytti olevan kasvussa. Ystäväni oli älykäs ja menestynyt aktiivipunavihreä, ja hänen nimensä oli vasemmiston piirissä tunnettu. Koska hän osasi asettaa sanansa oikein, hän loi valmiita ajatuksia vähemmän lahjakkaiden käyttöön.

Hänen näkemyksensä mukaan poliittinen suunta maailmassa ei voisi muuttua, koska ”kansainvälinen liberaali demokratia on jo voittanut”.

No, jytky tuli siitä huolimatta, ja idealistit kauhistuivat. Ja tällä hetkelläkin näemme persut hallituksessa. Kansallismieliset, oikeisto, epäliberaalit, vahvaa johtajaa haikailevat ja muut ovat maailmassa nykyään enemmän pinnalla kuin vuonna 2011.

Maailma ei rajoitu Eurooppaan. Kiinassa on vahva johtaja, Xi, jonka propagandakoneisto on aivan hiljattain varoittanut kiinalaisia eurooppalaismallisen järjestelmän – eli demokratian – huonoudesta.

Venäjä näyttää luotettavana maana menetetyltä. Euroopassa käydään imperialistista sotaa. Donald Trump on tulossa valtaan Yhdysvalloissa. Unkarin Viktor Orban liehittelee diktaattoreita. Muissakin EU-maissa on ”liberaalin demokratian” vastaista liikehdintää enemmän kuin vuonna 2011.

Paikat, joissa liberaali demokratia on niskan päällä, vähenevät.

Vastasin ystävälleni tuolloin, 13 vuotta sitten: ”Miten voit olla niin varma? Lue maailmanhistoriaa! Ei ole koskaan ollut vain yksi selvästi viitoitettu tie eteenpäin. Pikemminkin mennään edestakaisin. Eikä jonkun ryhmittymän haaveilema kultainen tulevaisuus aina toteudu, maailma ottaa usein myös takapakkia. Meille voi myös käydä huonosti.”

Historia ei ole pysähtynyt, kuten punavihreä ystäväni vasemmiston idealistiseen tapaan toivoi. Historia jatkui, eikä suinkaan tapaan, johon me EU:n kansalaiset olimme tuudittautuneet.

Kuinka moni olisi uskonut vuonna 2011, että Venäjällä länsimaiden hokema mantra ”taloudellinen keskinäisriippuvuus” oli roskakoritavaraa, kun kansallisen suuruuden harhakuva nousi johtotähdeksi, ja että samassa roskakorissa oli ajatus Venäjästä demokraattisena valtiona. Tai että Britannia ajaisi päin Brexit-seinää hölmöläiskonservatiivien johdolla.

--

Oli mielenkiintoista katsoa Pew Research Centerin julkaisua Spring 2024 Global Attitudes Survey. Siinä oli tutkittu, miten ihmiset tuntevat demokratian toimivan omassa maassaan. Tätä on hyvä heijastaa maailmanpolitiikan muutoksiin. Tutkimuksessa ei valitettavasti voinut olla mukana mm. Venäjä ja Kiina.

Ruotsissa demokratian toimintaan oli tyytyväisiä 75 % ja Singaporessa 80 %. Jälkimmäinen lienee maailman korkein luku.

Kreikassa luku oli vain 22 %, ja Italiassa, Espanjassa, Ranskassa ja Britanniassa luku oli 30 ja 40 prosentin välissä. 

Pohjois-Amerikassa Kanadassa ja Meksikossa oltiin 50 prosentin hujakoilla, mutta Yhdysvalloissa vain 31 % koki olevansa tyytyväinen demokratian tilaan.

Luvut antavat osin selvän, osin epämääräisen kuvan ihmisten tuntemuksista. Miksi esimerkiksi Unkarissa 49 % oli tyytyväisiä demokratian tilaan? Siellähän on diktaattori ja yksi puolue totaalisen vallan kahvassa kiinni?

Oma tulkintani on, että kuten aina, kansaa viedään kuin pässiä narusta. Suurin osa ihmisistä ei osaa käyttää demokratiaa hyödykseen kokonaisen maan tai usein edes oman itsensä hyväksi. He uskovat parhaita demagogeja, jotka herättävät heissä usein valheellisen toivon.

Mutta uskolla ja toivolla ei todellisuutta rakenneta.

Demokratiassa on valuvirhe. Valehtelijat pitäisi pystyä eliminoimaan ehdokkaiden joukosta, ja äänestäminen pitäisi rajoittaa ihmisiin, jotka läpäisevät yhteiskunnallisten asioiden kokeen.

Nämä ajatukset olivat tietenkin utopiaa. Elämme monissa maissa yhä ”enemmistön diktatuurissa”, sana jonka Björn Wahlroos aikanaan esitti kehityksen esteenä. Samalla jaksamme hokea demokratiasta, että ”parempaa järjestelmää ei ole keksitty”.

Olen samaa mieltä, toimiva demokratia on hieno systeemi. Mutta putinistit ja Trumpin kannattajat ja monet monet muut uskovat - eli siis kuvittelevat - että vahva johtaja on se mitä tarvitaan. Demokratia ei ole niin tärkeää, sillä juuri minulla menee juuri nyt  huonosti.

Ja he saavat strongmaninsa ja iskevät päänsä seinään, sillä harva vahva johtaja on ystävällinen kansan kanaemo.

HELSINKI, ANKEA "metropoli"

 

On se aika vuodesta, kun maalaiset (tai ”mualaiset”, kuten helsinkiläiset oman puhetyylinsä ylemmyyttä korostaakseen ivallisesti sanovat) tulevat stadiin (tai ”Hesaan”, kuten maalaiset sanovat yrittäessään vaikuttaa pääkaupungin kielen hyvin tuntevilta).

Helsinkiläiset haluavat kuvitella, että suomalaiset ryntäävät lomallaan Helsingin ihmeitä kummastelemaan. Tosiasiassa kotimaan matkailu kohdistuu yhä vähemmän Helsingin keskustaan, sillä hyviä kohteita on muuallakin ja usein helpommin saavutettavissa kuin pääkaupungissamme.

Junahan kyllä tulee Helsingin keskustaan, jos on ylipäätään tullakseen. Yksityisautolla ei missään nimessä kannata tulla. Autot saadaan ruuhkautumaan, vaikka liikennettä on varsin vähän. Halpaa pysäköintitilaa ei ole tarjolla ulkotiloissa vaan kalliita ja epämukavia maanalaisia halleja, kaukana useimpia Helsingin turistikohteita.   Linja-autot? No jaa, kulkevathan nuokin jossain joskus.

Helsingin keskustaa ”elävöitetään”, ja samaan aikaan kävijämäärissä jäädään runsain mitoin jälkeen skandinaavisista pääkaupungeista.

Mistä oikein on kyse?

Unohdetaan kotimaiset matkailijat, ja puhutaan ulkomaisista turisteista. Suomessa on kaksi asiaa, jotka heitä saattavat kiinnostaa: 1) Lapin eksotiikka ja 2) Järvi-Suomi. Asiaa on tutkittu, ja nämä kärjessä ihanaa maatamme markkinoidaan. Helsinki ei ole myyntivaltti. Järvialuettamme ei ole tarpeeksi pystytty markkinoimaan, että siitä olisi tullut todellinen suurten turistimäärien kohde. Asiaan vaikuttaa ehkä se, että järviä ei näe kuin muutamissa paikoissa. Sankka metsä on aina tien ja veden välissä.

Lappi kyllä kiinnostaa. Mutta perusturisti ei vielä tänä päivänäkään etsi ”puhdasta luontoa” ja hiljaisuutta, jotka ovat suomalaisten ainoita todellisia matkailuvaltteja. Matkailijoita vetävät vuoret, hiekkarannat lämpimine vesineen, lämmin sää, halvat ja hyvät ulkoilmaravintolat, pittoreskit vanhat kaupungit ja metropolien huumaava tarjonta

Mutta koska nyt puhumme Helsingistä, on todettava, että Helsinki ei valitettavasti ole kiinnostava. Onko siellä kuumaa beachi-elämää? Komeita vuoria? Ibiza-tyylistä yöelämää? Maailmankuulua hyvää ruokaa? Maailman parhaita museoita? Kapeita keskiaikaisia kujia?

Nyt helsinkiläinen tuohtuu. Kaikkea on! Jopa mäkiä, joita on jätteestä muodostettu. On Suomenlinna, Temppeliaukion kirkko, yksi monumentti jota turistit katsovat…

Mutta maailman suurissa turistikohteissa on jotain tai monia näistä houkuttimista enemmän kuin Helsingissä.

Eikä Helsinkiä tee pakahduttavaksi metropoliksi muutamien korkeiden talojen rakentaminen.

Kuka vastaa nykyään Helsingin elävöittämisestä? Valitettavasti demarien ja vihreiden akseli jäykistää suunnittelun idealismin siivittämäksi pyöräilyparatiisin ja pilvenpiirtäjien oudoksi sekamelskaksi.

Helsinki kuvitteli tulevansa Manhattaniksi. Todellisuudessa Pasilan ja Kalasataman pilvenpiirtäjät tuovat mieleen liikakansoitetun Kiinan kammottavat suurkaupungit. Helsinki halusi ihanan kävelykeskustan. Lopputulos: ei otettu huomioon, että auto on yhä nopein, mukavin ja helpoin tapa liikkua (jos sen liikkuminen realistisesti eikä idealismin vaatimusten mukaisesti sallitaan). Eikä oikeasti ole saatu kävelykeskustaakaan, eli yhtenäistä täysin autotonta aluetta.

Ehkei autoilun edistäminen auta Helsingin elävöittämisdilemmaan. Minulla on kuitenkin yksinkertainen ajatus autolla keskustaan tulon tekemiseksi houkuttelevammaksi: kaupungin olisi subventoitava pysäköintihallien astronomisia hintoja ja tehtävä pysäköinti keskustassa yhtä halvaksi kuin metrolippu.

Katujen varaaminen lähinnä raitiovaunuille ja polkupyörille olisi lopetettava. Kävelyretkelläni Helsingin keskustassa kiinnitin huomiotani siihen, että polkupyöräkaistat olivat enemmän tai vähemmän tyhjiä.

Punaiset valot keskeyttävät autolla ajon jatkuvasti. Tehokkaampaan olisi, jos jalankulkijoille olisi vihreä valo vain sen aikaa, että kadun reunaan kokoontuneet odottajat pääsevät kadun yli. Toisin kuin autoilla, tähän ei monta sekuntia tarvita.

Nyt blogini alkaa tuntua autoilunedistämiskirjoitukselta. Tosi asiassa se on vain detalji kokonaisuudessa. Otin esiin autoilua koskevia yksityiskohtia, koska autoviha on yksi demarien ja vihreiden kaupunkisuunnittelua kannattavia periaatteita.  Autoilun helpottaminen ei tietenkään sovi demarien ja vihreiden ideologiaan.

Ja sarkastisesti voisi kysyä, että kukas nyt kaupunkia reaalimaailmassa kaupunkilaisten tarpeiden mukaan kehittäisi? Ja idealismivapaassa todellisuudessa varsin monet liikkuvat autolla - mennen sitten muualle kuin Helsingin keskustaan.

Ettei blogistani tule aivan liian pitkä, kosketan vain kevyesti toisia ajatuksiani Helsingistä ja sen suunnittelusta.

On käsittämätöntä, kuinka surullisen rumaa ja epäviihtyisää jälkeä Helsingissä saadaan aikaan silloinkin, kun annetaan täysin tyhjä alue suunniteltavaksi. Jätkäsaari, Kalasatama, entinen ratapiha aivan keskustassa, ankeita, turhan tuntuisia.

Kalasatama on synkkä paikka, jonka pelastaa vain osin vieressä oleva meri. Vain muutamia kadunpätkiä, joissa haluaisi kävellä, ei viihtyisiä paikkoja jonne poiketa. Metrorata ja kolistelevat raitiovaunut katkaisevat liian korkeiden talojen varjoon jäävät puuttomat kadut.  

…. Mutta jatketaan toiste Helsingin suunnittelusta. Parhaat päivänsä pääkaupunki näki 1800-luvulla.